Laskujen maksaminen paikallisvaluutassa

Shopify laskuttaa paikallisvaluutassa Yhdysvaltain dollarin sijaan, jos tätä ominaisuutta tuetaan maassa tai alueella. Kun saat laskusi paikallisvaluutassa, valuutanvaihto­kustannuksesi saattavat pienentyä. Lisäksi pystyt helpommin ennakoimaan joitain toistuvia kulujasi, esimerkiksi Shopify-tilauksesi, koska ne hinnoitellaan kiinteään hintaan paikallisvaluutassa.

Laskuttamisen paikallisvaluuttaa tukevat maat ja alueet

Paikallisessa valuutassa tapahtuva laskutus on seuraavissa maissa ja alueilla toimivien kauppiaiden käytettävissä:

  • Australia (AUD)
  • Kanada (CAD)
  • Euroopan unionin maat (EUR)
  • Intia (INR)
  • Japani (JPY)
  • Singapore (SGD)
  • Iso-Britannia (GBP)

Laskutus euroina on käytettävissä myös Liechtensteinissa ja Sveitsissä.

Muiden alueiden ja maiden kohdalla Shopify laskuttaa Yhdysvaltain dollareissa.

Paikallisvaluuttaan muunnettavien veloitusten määrittäminen

Kun paikallisvaluutassa tapahtuva laskutus on otettu käyttöön kaupassasi, saat kaikki laskut Shopifylta kyseisessä valuutassa. Osa maksuista muunnetaan Yhdysvaltain dollarista paikallisvaluuttaan, ja osa on kiinteähintaisia veloituksia paikallisvaluutassa.

Veloitukset ilman muuntoveloituksia

Shopify-tilausveloitukset hinnoitetaan suoraan paikallisvaluutassa, eikä hintoja muunneta Yhdysvaltain dollareista.

Muuntoveloituksia sisältävät veloitukset

Seuraavat veloitukset muunnetaan Yhdysvaltain dollareista (USD) paikallisvaluutaasi:

  • Sovellusveloitukset (kerta-, käyttö- ja tilausveloitukset)
  • Shopify POS ‑tilaukset
  • Teemat
  • Verkkotunnukset
  • Lähetystarrat
  • Kolmannen osapuolen tapahtumamaksut

Shopifyn soveltamat muuntomaksut perustuvat sen hetkiseen valuuttakurssiin, ja niihin sisältyy 1,5 prosentin valuutanvaihtomaksu (maksua ei sovelleta kolmannen osapuolen tapahtumamaksuihin). Shopify Adminissa voit tarkastella kuhunkin laskuun liittyvää muuntomaksua.

Laskutusvaluutan vaihtaminen

Jos olet kelpoisessa maassa tai alueella, voit muuttaa laskutusvaluuttaasi. Laskutusvaluuttaan tehdyt muutokset otetaan käyttöön seuraavassa laskutusjaksossa. Kaikki avoimet veloitukset laskutetaan alkuperäisessä valuutassa ja kaikki jäljellä olevat hyvitykset muunnetaan uuteen valuuttaan.

Vaiheet

  1. Siirry Shopifyn Admin-sivulta kohtaan Asetukset > Laskutus.
  2. Klikkaa Nykyinen laskutusjakso -osiossa Hallinnoi.
  3. Klikkaa Osoite ja valuutta > Valuutta -osiossa Hallinnoi.
  4. Valitse Vaihda laskutusvaluutta -valintaikkunassa uusi laskutusvaluutta.
  5. Klikkaa Tallenna.
Etkö löydä hakemaasi vastausta? Autamme mielellämme.